Päivä
10.10.2024
26.11.2024
2.12.2024 Kestävästä kehityksestä
Millaiset asiat, paikat, toimijat ja tekemisen tavat voivat tuoda meitä yhteen nyt ja tulevaisuudessa? Mitä saa sinut, yhteisösi, organisaatiosi tai päättäjät tulemaan yhteen?
Syksyn Kansallisten dialogien keskustelupäivät ovat 10.10. ja 26.11. Kutsumme sinut mukaan järjestämään dialogin siitä mikä tuo meidät yhteen.
Aiemmissa Kansallisissa dialogeissa on toistuvasti noussut esiin ihmisten havainnot yhteiskunnan jakolinjojen syvenemisestä. Vaikuttaa siltä, että eri ihmisryhmien on vaikeaa löytää yhdistäviä tekijöitä ja tapoja, joilla kohdata toisensa. Eri sukupolvet, eri kulttuurit, erot ammateissa ja toimeentulossa, erot kaupunkien ja maaseudun välillä, ristiriidat vähemmistöjen ja enemmistöjen välillä sekä eri suuntiin vetävät poliittiset ideologiat ovat vaarassa erkaannuttaa meitä toisistamme.
Syksyn Kansallisten dialogien tavoitteena on ymmärtää paremmin Suomessa asuvien ihmisten moninaisia kokemuksia siitä, mikä tuo meitä yhteen. Hyvin toimiva yhteiskunta tarvitsee ihmisiä yhdistäviä sidoksia, jotta kaikille löytyy paikkansa ja voimme ratkoa yhteisiä ongelmiamme.
Osallistuminen on helppoa, eikä vaadi keskustelunjärjestäjältä isoa panosta. Tärkeintä on halu lähteä mukaan.
Kokoamme päivän aikana eri puolilla maata järjestettävistä keskusteluista listauksen tämän sivun loppuun.
Jos haluat keskustelun järjestämisen sijaan osallistua dialogiin keskustelijana, voit katsoa listauksesta itsellesi sopivan dialogin, johon osallistua.
Keskusteluista tehdään yhteenveto, joka julkaistaan kaikkien avoimesti hyödynnettäväksi. Se myös toimitetaan käyttäväksi julkiseen hallintoon ja päätöksenteossa.
Tavoitteena on suuri määrä eri toimijoiden, eri puolilla Suomea järjestämiä dialogeja, joissa suomessa asuvat pääsevät käymään monimuotoista keskustelua, kuulevat toistensa näkemyksiä, madaltavat raja-aitoja eri käsitysten välillä, oivaltavat uutta, jakavat havaintoja ja rakentavat yhdessä keskinäistä luottamusta.
Keskustelun voi järjestää 2 tai 3 tunnin mittaisena, joko kasvotusten tai etänä.
Tervetuloa mukaan! Sinua tarvitaan!
Lisätietoja:
Katju Holkeri, Finanssineuvos, valtiovarainministeriö
puh. 0295 530 087, Katju. Holkeri (at) gov.fi
Kai Alhanen, Johtaja, Dialogi Akatemia
puh. 040 572 0213, Kai.Alhanen (at) aretai.org
25.09.2024 13:00
Ammattiopisto Luovin Artteli-sali, Veteraanikatu 2, Oulu
Keskusteluun kutsutaan oululaisia ikäihmisiä ja Oulun löytävän vanhustyön verkoston toimijoita sekä yhteistyötahoja.
Järjestäjä: Caritas Säätiö/Löydetään yhdessä!-hanke/Vanhus-ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivän vanhustyön verkostokeskus
27.09.2024
Kulttuuritalo, Kiuruvesi
Järjestäjä: Savonia-ammattikorkeakoulu
28.09.2024 10:30
Sibeliustalo, Lahti / Hyvin Sanottu -keskustelufestivaali, Lahti
Mikä tekee Lahdesta elämisen ja olemisen arvoisen paikan? Mikä tuo lahtelaiset yhteen?
Järjestäjä: Erätauko-säätiö
01.10.2024 15:00
Teams / Youtube livestream @intonaattorit, Etänä
Keskustelua osatyöhön /täsmätyöhön liittyvistä osaamisen ja kyvykkyyden leimoista sekä yhteistä pohdintaa miten leimautumista voitaisiin välttää ja vähentää. Keskustelussa mukana Puhva (puhevammaisten yhdistys) sekä Intonaattorit Oy.
Yhteiskeskustelu käydään 15-16.30, mutta voit tulla mukaan myös vain yhteenveto-osuuteen, joka lähetetään suorana youtube streaminä @intonaattorit klo 16-16.30.
Ilmoittautuminen sähköpostilla:
Aihekenttään: 1.10.2024 Yhteiskeskustelu
info@intonaattorit.fi
Järjestäjä: Intonaattorit Oy
03.10.2024
Kouvola
Dialogiin voi osallistua vain järjestäjien kutsumat henkilöt.
Meidät kaikki tuo yhteen lapsina ja nuorina peruskoulu. Millaisia muutoksia peruskoulumme kaipaa? Parhaillaan on menossa tulevaisuustyö, joka on organisoitu kolmen teeman ympärille. Millaisia vaikutuksia tekoäly ja teknologia tuo kouluun? Entä miten perustaidot ja oppiminen muuttuvat ja miten koulutuksessa näkyvät ekologinen ja sosiaalinen kestävyys? Millaisia mahdollisesti yhteisiä merkityksiä koulu meille tuottaa? Entä mitä sivistys merkitsee meille tulevaisuudessa?
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
04.10.2024 15:00
Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki, Myös etänä
Keskusteluun kutsutaan Nuorisoseurojen nuoret vaikuttajat, järjestön hallituksen jäsenet, johtoryhmä, henkilöstön jäseniä sekä Nuorisoseurakokouksen kokousedustajat. Osallistujat saapuvat paikalle eri puolelta Suomea. He ovat ja myös edustavat eri-ikäisiä henkilöitä monimuotoisen harrastustoiminnan parista.
Keskustelun ajankohta on 14.10. klo 15-17.30
15 min. Aloitus, esittelyt, pelisäännöt, virittäytyminen
85 min. Yhteinen keskustelu (sis. tauko)
5 min. Keskustelun anti: kirjoittaminen
10-30 min. Keskustelun anti: jakaminen ja jatko (2 ryhmää)
10 min. Palaute, kiitos, lopetus
Yhteensä 125-145 min
Järjestäjä: Suomen Nuorisoseurat ry
07.10.2024
Rovaniemi
Dialogiin voi osallistua vain järjestäjien kutsumat henkilöt.
Meidät kaikki tuo yhteen lapsina ja nuorina peruskoulu. Millaisia muutoksia peruskoulumme kaipaa? Parhaillaan on menossa tulevaisuustyö, joka on organisoitu kolmen teeman ympärille. Millaisia vaikutuksia tekoäly ja teknologia tuo kouluun? Entä miten perustaidot ja oppiminen muuttuvat ja miten koulutuksessa näkyvät ekologinen ja sosiaalinen kestävyys? Millaisia mahdollisesti yhteisiä merkityksiä koulu meille tuottaa? Entä mitä sivistys merkitsee meille tulevaisuudessa?
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
08.10.2024
Globe Art Point, Malminkatu 5, Helsinki
Dialogi käydään venäjän kielellä.
Järjestäjä: Taiteen edistämiskeskus
09.10.2024
Kirkkonummi
Dialogiin voi osallistua vain järjestäjien kutsumat henkilöt.
Meidät kaikki tuo yhteen lapsina ja nuorina peruskoulu. Millaisia muutoksia peruskoulumme kaipaa? Parhaillaan on menossa tulevaisuustyö, joka on organisoitu kolmen teeman ympärille. Millaisia vaikutuksia tekoäly ja teknologia tuo kouluun? Entä miten perustaidot ja oppiminen muuttuvat ja miten koulutuksessa näkyvät ekologinen ja sosiaalinen kestävyys? Millaisia mahdollisesti yhteisiä merkityksiä koulu meille tuottaa? Entä mitä sivistys merkitsee meille tulevaisuudessa?
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
09.10.2024 13:00
Etänä
Järjestäjä: Opintokeskus Sivis
09.10.2024 17:30
Kahvila Ait, Tallinna, Viro
Järjestäjä: Suomen Viron-instituutti
10.10.2024
Oppilaitoksen teams-alusta, Etänä
Ilmoittautumistiedot ja osallistumislinkit lähetetään keskusteluun osallistuville opiskelijoille lähempänä dialogia.
Järjestäjä: SASKY koulutuskuntayhtymä
10.10.2024
Kuopio
Dialogiin voi osallistua vain järjestäjien kutsumat henkilöt.
Meidät kaikki tuo yhteen lapsina ja nuorina peruskoulu. Millaisia muutoksia peruskoulumme kaipaa? Parhaillaan on menossa tulevaisuustyö, joka on organisoitu kolmen teeman ympärille. Millaisia vaikutuksia tekoäly ja teknologia tuo kouluun? Entä miten perustaidot ja oppiminen muuttuvat ja miten koulutuksessa näkyvät ekologinen ja sosiaalinen kestävyys? Millaisia mahdollisesti yhteisiä merkityksiä koulu meille tuottaa? Entä mitä sivistys merkitsee meille tulevaisuudessa?
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
10.10.2024
Opetus- ja kulttuuriministeriö, nh Gaudeum, Helsinki
Osallistujat kutsutaan suoraan, ei avointa kutsua.
Järjestäjä: Opetus-ja kulttuuriministeriö
10.10.2024 10:00
D-asema Kannelmäki, Klaneettitie 11, Helsinki
Tilaisuus on avoin.
Ilmoittautumiset puhelimitse tai viestillä:
Vilille: 050-4466164, vili.kinnunen@hdl.fi
Tarulle: 050-3077150, taru.tuomola@hdl.fi
Millalle: 050-4639831, milla.kreft@hdl.fi
Järjestäjä: Diakonissalaitos/D-asema Kannelmäki
10.10.2024 13:00
Etänä
Dialogi on Pesäpuu ry:n sisäinen keskustelutilaisuus.
Järjestäjä: Pesäpuu ry
10.10.2024 13:00
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsinki
Ilmoittautumiset tapahtuvat kutsujen pohjalta.
Järjestäjä: Opetus- ja kulttuuriministeriö
10.10.2024 17:00
Hämeenlinnan pääkirjasto, Hämeenlinna
Keskustelijat kutsutaan erikseen, mutta paikan päällä voi halutessaan osallistua keskusteluun. Keskustelu on yleisölle avoin.
Järjestäjä: Hämeenlinnan kaupunki
10.10.2024 17:30
Kaivokselan ostoskeskus, Vantaa
Voit myös lähettää sähköpostia: kaivokselaseura@gmail.com
Järjestäjä: Kaivoksela-seura ry
11.10.2024
Lahti
Dialogiin voi osallistua vain järjestäjien kutsumat henkilöt.
Meidät kaikki tuo yhteen lapsina ja nuorina peruskoulu. Millaisia muutoksia peruskoulumme kaipaa? Parhaillaan on menossa tulevaisuustyö, joka on organisoitu kolmen teeman ympärille. Millaisia vaikutuksia tekoäly ja teknologia tuo kouluun? Entä miten perustaidot ja oppiminen muuttuvat ja miten koulutuksessa näkyvät ekologinen ja sosiaalinen kestävyys? Millaisia mahdollisesti yhteisiä merkityksiä koulu meille tuottaa? Entä mitä sivistys merkitsee meille tulevaisuudessa?
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
17.10.2024 17:00
Pääkirjasto, Seinäjoki
Tilaisuuteen kutsutaan, ei avointa ilmoittautumista.
Järjestäjä: Seinäjoen kaupunki
22.10.2024
Globe Art Point, Malminkatu 5, Helsinki
Dialogi käydään englannin kielellä.
Järjestäjä: Taiteen edistämiskeskus
31.10.2024 17:30
Järjestäjä: Aseman Lapset ry, Walkers Suomi
05.11.2024
Valtioneuvoston linnan kerhohuone, Helsinki
Tilaisuus ei ole avoin vaan kutsutuille kaikista ministeriöistä kahden eri verkoston kautta.
Järjestäjä: Valtioneuvoston kanslia
11.11.2024 13:00
Etänä
Järjestäjä: Opintokeskus Sivis
11.11.2024 17:00
ELOkolo, Pohjolankatu 10, Rovaniemi
Järjestäjä: Neppari-hanke ja Erityislasten Omaiset ELO ry
12.11.2024 15:30
DialogiAkatemia, Helsinki
Järjestäjä: Opetushallitus
21.11.2024 10:00
Kansanvalistusseuran toimisto, Helsinki
Keskustelu on suunnattu säätiön henkilöstölle.
Järjestäjä: Kansanvalistusseura sr.
21.11.2024 17:30
Myllykosken kirjaston nuorisotilan neuvotteluhuone, Myllykoski, Kouvola, Kymenlaakso
Järjestäjä: Suomen Operaatio Libero ry
26.11.2024
Laurentius koulu, Lohja
Päivämäärä ja kellonaika tarkentuvat myöhemmin.
Järjestäjä: ROBOLINE GROUP Oy
26.11.2024
Tiedekeskus Heureka, Tiedepuisto 1, Vantaa
Tapahtumaan kutsutaan osallistujia Heurekan vantaalaisesta verkostosta henkilökohtaisilla kutsuilla.
Järjestäjä: Tiedekeskus Heureka / Suomen tiedekeskukset ry
26.11.2024
Tarkentuu myöhemmin
Aihe lähtee tarkoituksella vastakkaiselta puolelta kansallisten dialogien yhteisaiheen "Mikä tuo meidät yhteen?" kanssa. Tavoitteenamme on saada syvempää ymmärrystä mistä työkykyyn ja osaamiseen liittyvät leimat oikein tulevat, ja minkälaisia yhteisiä asioita ne estävät tai haastavat näkemästä. Minä merkitsen- projektin tavoitteena on tuoda esille yhteistoiminnan vaikuttavuutta sekä sen tuloksena usein saavutettua yhteisymmärrystä. Toimintatapana yhteistoimijuus tehostaa palveluita, lisää henkilöiden hyvinvointia ja luo säästöjä tarkemmin kohdistettujen ja sujuvasti toteutettujen palvelujen kautta.
Keskusteluun voi ilmoittautua mukaan lähettämällä sähköpostia:
Aihekenttään: 26.11.2024 yhteiskeskustelu, info@intonaattorit.fi
Paikka ja kellonaika tarkentuvat myöhemmin.
Järjestäjä: Intonaattorit Oy
26.11.2024
Amurin Teon Tupa, Tampere
Järjestäjä: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry
26.11.2024
Pasila, Helsinki
Ilmoittautumiset osoitteeseen: virpi.moskari@kalliola.fi.
(Olemme vasta suunnittelemassa tapahtumaa, joten tarkempia yksityiskohtia ei vielä ole.)
Järjestäjä: Kalliola ry
26.11.2024
Tampere
Tilaisuus on tarkoitettu vain Tampereella toimivien yhdistysten edustajille. Tapahtuma on osa Tampereen luonnon monimuotoisuusohjelman päivitystä sekä MUST-tutkimushanketta (STN).
Lisätietoja tilaisuudesta ja Tampereen LUMO-ohjelman päivittämisestä Annika Kettunen, suunnittelija, Tampereen kaupunki: annika.kettunen@tampere.fi
Nykyinen Tampereen LUMO-ohjelma:
https://www.tampere.fi/sites/default/files/2024-04/tampereen_lumo_2030_digi_korjattu.pdf
Lisätietoja MUST-tutkimushankkeesta https://must-project.fi/ ja tapahtuman suhteen Valtteri Aaltonen, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto: valtteri.aaltonen@helsinki.fi
Järjestäjä: Helsingin yliopisto
26.11.2024
Teams, Etänä
Järjestäjä: Suomen Olympiakomitea ry
26.11.2024
Asukastila Koivukylä, Hakopolku 2, Koivukylä
Open, they register through calling or sending a message via whatsapp
Järjestäjä: Autokton ry
26.11.2024
Pohjoismainen yhtenäiskoulu, Jätkäsaaren peruskoulu, Helsinki
Järjestäjä: Digirauha ry
26.11.2024 09:00
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsinki
Järjestäjä: Opetus- ja kulttuuriministeriö
26.11.2024 09:00
Helsinki
Opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämässä kansallisessa dialogissa keskustellaan taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksista lähentää erilaisia ihmisiä ja tuoda vähemmistöjä näkyviin yhteiskunnassa. Pohdimme myös, millaisia siltoja taide ja kulttuuri luovat erilaisten ihmisten välille ja miten monenlaiset risteävät vähemmistöt vaikuttavat taiteilijoiden työssä ja elämässä.
Tilaisuuteen kutsutaan osallistujat.
Kansallisten dialogien tarkoituksena on rakentaa osallistujien kokemusten kautta yhteistä ymmärrystä erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, haasteista ja mahdollisuuksista.
Lue lisää kansallisten dialogien sivulta (https://kansallisetdialogit.fi/).
Järjestäjä: Opetus- ja kulttuuriministeriö
26.11.2024 10:00
Teams, Etänä
Järjestäjä: Kansalaisareena, Kohti tulevaa -hanke
26.11.2024 12:00
D-asema Kallio, Kustaankatu 3, Helsinki
Järjestäjä: Diakonissalaitos
26.11.2024 12:00
Kohtaamispaikka Askel, Espoo
Järjestäjä: Kalliolan setlementti ry
26.11.2024 13:00
Save Salla Senter, Salla
Tilaisuuteen voit ilmoittautua sähköpostilla osoitteeseen: elina.jokela@salla.fi
Järjestäjä: Sallan kunta
26.11.2024 14:00
D-asema Kontula, Kontulan ostoskeskus länsikäytävä, Helsinki
Tilaisuuteen voit ilmoittautua puhelimitse D-asema Kontula, Virpi Still 050 578 1331.
Yhteyshenkilönä D-asema Kontulassa toimii myös Jasmin Rajamaa jasmin.rajamaa@hdl.fi, 050 502 2499.
Järjestäjä: Diakonissalaitoksen säätiö
26.11.2024 14:00
Malmin varustamo, Pekanraitti 16, Helsinki
Keskustelu järjestetään Malmiverkostolle. Verkoston jäsenet voivat ilmoittautua sähköpostilla: kirsti.kallansalo@hel.fi.
Järjestäjä: Helsingin kaupunki
26.11.2024 15:00
Järvenpää-infon osallisuustila, Järvenpää
Tervetuloa erätaukokeskusteluun!
Järjestäjä: Järvenpään kaupunki
26.11.2024 15:30
Nuottavaaran kylätalo, Kolari
Järjestäjä: Arkiäly-Tekoäly-hanke/Kolarin kunta
26.11.2024 17:00
Etänä
Tilaisuuteen kutsutaan, ei avointa ilmoittautumista.
Järjestäjä: Seinäjoen kaupunki
26.11.2024 17:00
Oulu
Järjestäjä: Oulun kaupungin maahanmuuttajaneuvosto, Oulun nuorisopalvelut, Mobile Futures -hanke, Rauhankasvatusinstituutti
26.11.2024 17:30
Kirjaston Brander-sali, Wahreninkatu 4, Forssa
Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Tilaisuus alkaa klo 18.
Järjestäjä: Forssan kaupunki, Hyvinvointi- ja kehityspalvelut
26.11.2024 17:30
Myllykosken kirjasto/nuorisotila, Myllykoski, Kouvola
Päivämäärä varmentuu sivuille myöhemmin ja ilmoittautumistapa.
Järjestäjä: Suomen Operaatio Libero ry
26.11.2024 17:30
Porin pääkirjasto, Pori
Tilaisuuteen ei ole avointa ilmoittautumista.
Järjestäjä: Porin kaupunki
26.11.2024 17:30
Kinaporinkatu 2 b 19, Helsinki
Tervetuloa avoimeen Dialogi-iltaan!
Illan vetävät DialogiAkatemian Olli-Pekka Ahtiainen ja Marko Kangas.
Järjestäjä: Aretai/DialogiAkatemia
26.11.2024 18:00
Pieksämäen kulttuurikeskus Poleeni, Poleenin kirjaston avoin tila, Pieksämäki
Lisätietoja tilaisuudesta: Hanna Moilanen, hanna.moilanen@gmail.com, puh. 044 292 7457
Järjestäjä:
27.11.2024 09:00
Lastensuojelun Keskusliiton toimisto, Armfeltintie 1, Helsinki
Järjestäjä: Lastensuojelun Keskusliitto
27.11.2024 13:00
Teams, Etänä
Järjestäjä: Kynnys ry
29.11.2024
Etänä, Zoom
Järjestäjä: Valtaamo Oy
01.12.2024 16:00
Helsinki
Tapahtumapaikka ja kellonaika tarkentuvat myöhemmin.
Järjestäjä: Kohtaava dialogi
02.12.2024 13:00
Pääkirjasto, Koskikatu 25, Joensuu
Tavoitteena on ymmärtää paremmin Suomessa asuvien ihmisten näkemykset siitä, onko elämä Suomessa eri näkökulmista katsottuna (kuten ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti, ehkä myös terveyden, turvallisuuden, demokratian ja osaamisen näkökulmasta) kestävää, miten tähän on päästy ja mikä vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kehitys kulkee jatkossa. Lisäksi etsimme ymmärrystä siitä, miten eri tavalla eri ikäiset, eri elämäntilanteissa olevat ihmiset ja eri puolilla elävät ja toimivat ihmiset kokevat kestävän kehityksen etenemisen ja eri ihmisten mahdollisuuden osallistua kestävän kehityksen edistämiseen.
Järjestäjä: Joensuun pääkirjasto, valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriö
02.12.2024 14:00
Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Joensuu
Järjestäjä: Itä-Suomen yliopisto
02.12.2024 15:30
Virastotalo, Kauppakatu 40, Joensuu
Tavoitteena on ymmärtää paremmin Suomessa asuvien ihmisten näkemykset siitä, onko elämä Suomessa eri näkökulmista katsottuna (kuten ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti, ehkä myös terveyden, turvallisuuden, demokratian ja osaamisen näkökulmasta) kestävää, miten tähän on päästy ja mikä vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kehitys kulkee jatkossa. Lisäksi etsimme ymmärrystä siitä, miten eri tavalla eri ikäiset, eri elämäntilanteissa olevat ihmiset ja eri puolilla elävät ja toimivat ihmiset kokevat kestävän kehityksen etenemisen ja eri ihmisten mahdollisuuden osallistua kestävän kehityksen edistämiseen.
Järjestäjä: Valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriö
03.12.2024 09:00
Helsinki
Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Taiteen edistämiskeskuksen järjestämässä kansallisessa dialogissa keskustellaan mitkä asiat ovat yhteisiä ja erottavia taiteellisen työn ja kulttuurihallinnon parissa työskentelevillä ihmisillä. Pohdimme myös taiteilijoiden ja kulttuurihallinnon virkamiesten keinoja vaikuttaa yhteiskunnassamme tapahtuvaan kehitykseen, siitä käytävään keskusteluun ja yhteiskunnan rakenteisiin.
Tilaisuuteen kutsutaan osallistujat.
Kansallisten dialogien tarkoituksena on rakentaa osallistujien kokemusten kautta yhteistä ymmärrystä erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, haasteista ja mahdollisuuksista.
Lue lisää kansallisten dialogien sivulta (https://kansallisetdialogit.fi/).
Järjestäjä: Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Taiteen edistämiskeskus
04.12.2024 13:00
Mariankatu 9, Helsinki (+etä)
(Linkki sisältää ilmoittautumisen aluekehittämispäiville ja kansalliseen dialogiin)
Järjestäjä: Työ- ja elinkeinoministeriö
04.12.2024 17:00
Sammatin kirjasto, Lönnrot-sali, Sammatti (Lohjan kunta)
Järjestäjä: Sammattiseura ry