Päivä
Ti 10.10.2023
To 30.11.2023
Kansallisten dialogien syksyn 2023 keskustelun aiheeksi on valittu ”Yhdessä ja yksin”. Dialogeissa keskustellaan kohtaamisten kokemuksista, yhteisöjen merkityksestä ja tulevaisuudesta.
Mikä on yhteisöjen ja kohtaamisten merkitys tänään? Keille löytyy helposti paikka yhteiskunnassamme, ketkä puolestaan jäävät yksin?
Suomalaisen yhteiskunnan sidokset ovat murroksessa. Väestö ikääntyy ja lapsia syntyy aiempaa vähemmän. Pienet paikkakunnat menettävät asukkaitaan, suuret kaupungit kasvavat. Suomeen muuttaa uusia ihmisiä maailman eri kolkista ja asuinalueista tulee monikulttuurisia. Osa työntekijöistä tekee töitä enemmän kotoa käsin. Yhä useammat ihmisten väliset kohtaamiset tapahtuvat digitaalisesti. Kaikella tällä on vaikutuksensa siihen, miten elämme yhdessä.
Kutsumme sinut mukaan Kansallisiin dialogeihin järjestämään keskustelun aiheesta Yhdessä ja yksin.
Tavoitteena on ymmärtää paremmin, mitkä yhteisöt ja kohtaamiset ovat merkityksellisiä sinulle, läheisillesi ja erilaisille ryhmille ja organisaatioille?
Kansalliset dialogit tarjoavat tilan pysähtyä pohtimaan asioita yhdessä toisten kanssa ja keskustella rakentavasti.
Toivomme Kansallisiin dialogeihin mukaan eri puolilta Suomea erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä. Näin lisäämme ymmärrystä ajankohtaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, haasteista ja mahdollisuuksista yli koko Suomen ja eri ihmisryhmät kattaen. Keskustelun järjestämisestä on hyötyä myös keskustelunjärjestäjän omalle toiminnalle.
Dialogeista tehdään yhteenveto, joka julkaistaan kaikkien avoimesti hyödynnettäväksi. Se myös toimitetaan käyttäväksi julkiseen hallintoon ja päätöksenteossa.
Lisätietoja:
Finanssineuvos Katju Holkeri, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 087, katju.holkeri(at)gov.fi
Johtaja Janne Kareinen, DialogiAkatemia, puh. 045 631 6516, janne.kareinen(at)dialogiakatemia.fi
Osallistuminen on helppoa, eikä vaadi keskustelunjärjestäjältä isoa panosta. Tärkeintä on halu lähteä mukaan.
Jos haluat keskustelun järjestämisen sijaan osallistua keskustelijana, voit etsiä listauksesta itsellesi sopivan dialogin, johon ilmoittautua.
Kokoamme eri puolilla maata järjestettävistä keskusteluista listauksen tämän sivun loppuun.
Keskustelun voi järjestää puolentoista, kahden tai kolmen tunnin mittaisena, joko kasvotusten tai etänä.
Voit myös ilmoittautua vakituiseksi keskustelunjärjestäjäksi. Lue lisää täältä.
Kansallisten dialogien käsikirjoitusluonnoksen löydät täältä.
Yhdessä ja yksin – kutsupohja keskustelijoiden kutsumiseen
Tervetuloa mukaan!
30.08.2023 12:00
Rovaniemi
Koulu keräsi ilmoittautumiset.
Järjestäjä: Rovaniemen kaupunki
08.09.2023 12:00
Rovaniemi
Koulu keräsi ilmoittautumiset.
Järjestäjä: Rovaniemen kaupunki
03.10.2023 14:00
Linnoitustie 2b, Espoo, Espoo
Dialogi käydään hybridinä (etänä zoom us -alustalla ja paikan päällä Linnoitustie 2b, Espoo. Ilmoittaudu viimeistään 29.9.2023 mennessä (muistathan kertoa ilmoittautuessasi osallistutko etänä vai paikan päällä.)
Dialogin alkuosa käydään avoimena keskusteluna osana puhevammaisten viikon ohjelmaa. Dialogia jatketaan ensimmäisen osan oivalluksista Apuvälinemessuilla kutsuttujen keskustelijoiden kanssa. Toivomme saavamme dialogista syvempää ymmärrystä niin kommunikaatiosta kuin sen apuvälineistä. Kutsuttuina näkökulmina keskustelussa on käyttäjä, läheinen, ammattilainen ja yhteiskunnallinen taho. Mutta kuka vain aiheesta kiinnostunut on lämpimästi tervetullut osallistumaan ensimmäiseen osaan tai kuuntelemaan toista osaa. Toivomme saavamme myös syvempää ymmärrystä kielestä ja sanastosta, jota käytämme kommunikaation apuvälineisiin liittyen.
Dialogin jatko-osa käydään paikan päällä to 9.11.2023 Tampereen messukeskuksessa, Apuvälinemessujen ohjelmalavalla.
Järjestäjä: Intonaattorit Oy
10.10.2023
Suomen Viron-instituutin kirjasto, Ülikooli 11, Tarto
Onko meistä tulossa entistä yksinäisempiä? Yhä useammat ihmisten väliset kohtaamiset tapahtuvat digitaalisesti. Myös etätyön määrä on kasvanut. Miten yhteisöjen ja kohtaamisten merkitys on muuttunut? Mitä merkitsee vanhoille yhteisöille, että väkeä muuttaa maalta kaupunkeihin. Mikä merkitys fyysisellä kohtaamisella on? Mitä pitää tehdä, jos huomaa jonkun jäävän ulkopuolelle.
Ei vaadita ilmoittautumista, keskustelu on kaikille avoin.
Järjestäjä: Suomen Viron-instituutti
10.10.2023 11:00
Oulun D-asema, Oulu
Järjestäjä: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
10.10.2023 13:00
Etänä
Järjestäjä: Opintokeskus Sivis
26.10.2023
Etänä
Dialogi ei ole avoin, vaan se käydään erään projektiorganisaation jäsenten kesken.
Päivämäärä tarkentuu myöhemmin. On yksi torstai lokakuussa.
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
02.11.2023
Etäkeskustelu
Keskusteluun osallistuu henkilöitä samasta työyhteisöstä.
Järjestäjä: Kehittämiskeskus Opinkirjo
09.11.2023 13:00
Tampereen messukeskus, Apuvälinemessujen ohjelmalava, Tampere
Dialogin jatko-osa käydään paikan päällä to 9.11.2023.
Järjestäjä: Intonaattorit Oy
29.11.2023 13:00
Etädialogi Teamsissä
Kohti tulevaa -hanke haluaa selvittää millaisista elementeistä ja käytänteistä muodostuvat yhteisöt, joissa vallitsee riittävä luottamus muutoksen tekemiseen. Miten tukea ajattelua ja toimintaa epävarmuudessa? Miten kannustaa löytämään uudenlaisia tapojen toteuttaa vapaaehtoisuutta?
Järjestäjä: Kohti tulevaa -hanke, Kansalaisareena
30.11.2023
Otavan Opiston juhlasali, Otava, Mikkeli
Järjestäjä: Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia
30.11.2023
Tarkempi tila määrittyy myöhemmin, Katmandu
Järjestäjä: Katmandun suurlähetystö
30.11.2023
Forssa
Kutsukeskustelu, johon kutsutaan varhaiskasvatuksen työntekijöitä ja esihenkilöitä sekä lasten huoltajia.
Keskustelun kellonaika tarkentuu myöhemmin.
Järjestäjä: Forssan kaupunki
30.11.2023
Viron kansalliskirjasto, Tallinna
Onko meistä tulossa entistä yksinäisempiä? Yhä useammat ihmisten väliset kohtaamiset tapahtuvat digitaalisesti. Myös etätyön määrä on kasvanut. Miten yhteisöjen ja kohtaamisten merkitys on muuttunut? Mitä merkitsee vanhoille yhteisöille, että väkeä muuttaa maalta kaupunkeihin. Mikä merkitys fyysisellä kohtaamisella on? Mitä pitää tehdä, jos huomaa jonkun jäävän ulkopuolelle.
Järjestäjä: Suomen Viron-instituutti
30.11.2023 09:00
Savonia-ammattikorkeakoulun Kuopion kampus, Kuopio
Järjestäjä: Savonia-ammattikorkeakoulu
30.11.2023 13:00
Etänä Teams
Järjestäjä: Kynnys ry
30.11.2023 13:00
Etänä
Järjestäjä: Oikeusministeriö/ ETNO
30.11.2023 17:30
Aretai Oy, Helsinki
Järjestäjä: DialogiAkatemia / Aretai Oy